1 1. Kuin ihminen ei ole riippuvainen kenestäkään eikä ketään ole vieressä komentamassa silloin hänen pitää itse huolehtia itsestään ja ajatella mitä on parasta hänelle. Myös ajatusten kykyyn vaikuttaa ympäristö, jos ympäristö on monimutkainen esim. joku suuri kaupunki, New York silloin ihmisellä on tarpeeksi haasteita ja hänen pitää ajatella miten niistä selvitään. Mitä enemmän ihminen oppi sitä enemmän se ajattelee opituisista asioista, erityisesti jos koulussa on kiinnostunut jostakin kouluainesta siitä halutaan tietää enemmän ja halutaan saada lisää tietoa siitä silloin ajatellaan itse, että meidän pitää oppia tulevaisuutta varten ja myös että vain se aine kiinnostaa. Mielestäni suurimmaksi osaksi kykyyn ajatella vaikuttavat vanhemmat, jos he osoittavat lapsilleen pienestä asti että heidän puolesta päätetään kaiken niin lapsia ei enää huvita ajatella itse koska vanhemmat voivat sitä tehdä niiden puolesta. Kyllä joskus pitäisi näyttää lapsilleen esimerkkiä esim. kun haluavat lelun jonka he eivät tarvitse niille pitäisi selittää miksi he eivät sitä tarvitse eikä vaan kieltää ostamasta. Jotkut vanhemmat antavat vain viikkorahaa ja lapset saavat tuhlata niitä mihin haluaa silloin he ajattelee että heillä ei ole hirveesti rahaa tuhlattavaksi ja niiden pitäisi ostaa vain se mitä he haluavat muttei mitään ylimääräistä, mutta ilman vanhempien opastusta eivät lapset pärjää raha asioissa. Mielestäni lukio on siinänsä tälläinen paikka missä jokainen asia vaati suunnittelua ja ajattelua tulevaisuutta varten. Kaikki mitä opiskelemme lukion aikana auttaa meitä myöhemmin. Lukiossa ei enää tarvitse lukea niitä aineita mistä emme pidä mutta meidän pitää ajatella itse mistä esim. aineesta otetaan lisää kursseja ja mitä ainetta tulemme tarvitsemaan tulevaisuuden ammatissa. Tavallaan ajattelemme koko ajan jokaisen minuutin mitä teemme seuraavaksi. Ajattelemisessa ei voi olla vääriä tapoja ajatella tai joitakin meidän ajattelevista asioista on väärin. Kaikki ajattelu on sallittua ratkaiseva tekijä on se että mitä tehdään meidän ajatteluille, ideoille joskus päähän tulee hyviä ideoita mutta me joko ei jaksetaan toteuttaa niitä tai yksinkertaisesti pelätään erottua joukosta. Kaikki meidän teot olivat ennen sitä meidän aivoissa, ajatuksissa. Me oppimme virheistä joten ei tarvitse yhden VÄÄRÄN teon takia pelkää toteuttamaan muita ajatteluita, ideoita. Tämä voi myös rajoittaa kykyä ajatella. Minun kykyni ajatella itse paranisi jos muuttaisin pois kotoa asumaan yksin, saisin silloin enemmän vapautta ja saisin ajatella itse ja vastaa omista teoista.
2. 2. Ilmantavoitteita ja päämäärä ihminen ei olisi ihminen, sillä hänellä ei olisi syytä elää. Hän ei pyrki toteuttamaan omia unelmia ja tavoitteita koska hänellä ei ole niitä. Hän asuisi ikään kuin tyhjiössä tai jossain labyrintissä tai tien keskellä josta lähtee pieniä polkuja ja nuolia eri suuntiin vaikka hänellä on paljon polkuja ja valinnanvaraa minne mennä sillä hän ei voi kuitenkaan päättää mitä tekee/millaisen polun ottaisi . Vaikka ihmisellä ei olisi päämäärä tai olisi enemmän vaihtoehtoja kuin yksi pitää etukäteen tehdä tavoitteita. Ihminen on itse ajattelevan olento syntyessä lähtien. Pienestä asti lapsi alkaa hyödentämään tietoa jonka hän saa tietää, hän on ikään kuin kukka joka etsii aurinkoa kasvakseen siihen suuntaan. Lapsi etsi omaa idolinsa, ennen se oli ehdottomasti vahemmat mutta nykyään lapset oppivat ”juttuja” myös televisiosta ja internetista kaikki ne tiedot mitä he saavat tietää ovat huonoja heille. Kasvaessa lapsen mieli, tavoitteet ja päämäärät muuttu, tai vaikkapa jos on päättänyt että menee johonkin ammattiin esim:eläinlääkäriksi pienenä mutta ajan myötä mieli muuttu ja sitten se nuori ei halukkaan enää pyrkiä siihen ammattiin ja hänelle jää tyhjiö päähän hän ajattele että tulevaisuus on ihan mahdotonta kuvitella koska ei tiedä mitä tekee (jos ei kyllä tulee ennen sitä mitään vaihtoehtoja ammatista, koska kouluissa esitetään ja ehdotetaan paljon erilaisia ja mielenkiintoisia ammatteja) mutta kuitenkin hänelle ja tavoitteet esim. lukiossa jos ei ole päättänyt mitä halua opiskella tai kirjoittaa, hänelle jää kuitenkin se tavoite että pitää kuitenkin käydä lukiota loppuun asti. Kaikille ei näy tulevaisuus kuin se olisi lautasella jotkut tarvitsee aikaa miettiäkseen toisin kuin jotkut tarvitsevat suunnittelua ”little by little” kohdasta kohtaa. Nuorina ei tarvitsekaan tietää mitä tekee eläkkeen asti koska tulee aina uusia mahdollisuuksia ja on paljon vielä sellaista mitä me emme tiedä. Jokaisella meistä on joko ollut arvoja ja tavoitteita tai ollaan nyt miettimisen vaiheessa, mutta jokaisen tietää mitä halua elämästä tai jos ei vielä tarkalleen tiedä se voisi johtua siitä että on liian rajoittava ympäristö ja sinä itse et ajattele mitä haluaa sinua pakotetaan johonkin eikä sinä ehti miettiä mitä SINÄ ITSE haluat. Jokainen meistä valitsee oman polun jonka hänen sitten pitäisi kulkea loppuun mutta ei pitäsisi unohtaa että se meidän polku ei ole lyöty lukkoon ja siitä myös aina lähtee muita pieniä polkua joista pystymme valitsemaan minne mennään meillä on aina ollut ei tulee olemaan valinnanvaraa jokaisessa asiassa. Me emme vain ajattele sitä noin, mietitään että se asia tai ongelma ei ratkea millään silloin meille tulle paniikki ja meidän aivot menevät ikään kuin pieneen suljetun laatikkoon josta on vain yksi uloskäynti mutta eihän se mene niin. Vain me itse piirrämme rajan itsellemme, kukaan ei voi rajoittaa meitä voimme vaikka lentää kuuhun tai tehdä jotain hullua kunhan meillä riita innostuta siihen …Kaikki on mahdollista!
3. . Ensinäkin pitäisi haluta oppia jotain ilman sitä ei pysyy oppimaan mitään. Tarvitaan jonkun päämäärän mihin voi pyrkiä ja toteuttamaan omaa unelmansa ja kaikilla on tietty erilaiset päämäärät mutta usein niihin liittyy rahat ja rahojen saantiin tarvitaan tietoa ja ammattia, mutta joskus ihmiset tajuavat sen aika myöhään. Mitä enemmän opiskelija saa tietää sitä enemmän hän haluaisi oppia siitä aiheesta. Pakottaminen opiskeluun ei teho niin paljon kuin oma halu. Ongelmien ratkaisemisessa auttaa ympäristö. Jos on kasvanut haastavassa ympäristössä missä sinun piti ajatella omilla aivoilla se auttaa tietojen soveltamisessa sinun on sitten helppo oppia tietty asia. Tunneilla pitäisi tehdä siten että opitaan asiat erilaisilla tavoilla, ei esimerkiksi koko ajan kirjoitetaan vain muistinpanoja vain käytetään muita erilaisia menetelmiä oppimiseen, koska ei kaikki oppilaat oppivat niin hyviin asian kirjoittamalla. Opettajien pitäisi enemmän ajatella mitä on oppilaalle parasta ja kurssin alussa kysyä mitä erilaisia menetelmiä oppilaat haluavat käyttää kurssin aikana.
4. Kiinnostus voi mielestäni kehittää hahmottamaan kokonaisuuksia. Jos jokin kokonaisuus kiinnostaa sinä ajattelet enemmän siihen liittyvistä jutuista. Jos se ei kiinnostaa yhtään ii ei se asia tule ajatelleeksi. Mitä enemmän ajatellemme ja mietimme sitä enemmän meidän muisti ja kyvyt hahmottamaan kokonaisuuksia kehittyy. Sama asia jos käyt kuntosalilla niin sinulle kehittyy hyvä kunto ja lihakset, jos haluat enemmän lihaksia pitäisi käydä kuntosalilla enemmän, mutta jos et enää käy siellä ollenkaan lihakset aikanaan häviää, ei kokonaan mutta suurin osa häviää. Sama juttu tapahtuu myös aivoissa, jos haluamme ylläpitää muistia ja ajattelu kykyä pitäisi ajatella asioista, monimutkaisista jutuista muttei kaikki sitä tee koska joidenkin mielestä ajattelu on turhaa. On olemassa paljon sellaisia kysymyksiä joihin ei ole vielä löydetty vastauksia niin ihmiset luulee että ei niitä tarvitsee pohtia koska jos muut eivät löytäneet niin en minäkään löydä. Mutta joskus on hyväksi pohtia asioita. Minä olen aika hyvä pohtimaan kokonaisuuksia mutten kyllä aina jaksa sitä tehdä.
5. Ihmiset ovat kehittyneet apinasta ja apinat elivät aina ryhmissä selviytyäkseen, jos apinan olisi jostain syystä jätetty yksin ja ryhmä lähtisi pois niin se apina ei välttämättä selviytyisi yksinään. Vaikka ihmisellä on nyt paljon erilaisia välineitä käytössä viihdytykseen ja ei nykyään ole paljon vaara mistä se ei selvisi yksinään kuitenkin hän tarvitsee muita samankaltaisia. Ihmisen pitäisi tuntea että hän kuuluu johonkin ryhmään eikä hän ole ainoa. Jokaisella on kaverit ja perhe missä hän voi keskustella asioista, oppia jotain uutta ja kertoa huolia. Ei kaikki meistä osaa kommunikoida muiden kanssa syy voi olla se ettei ne ole hirveästi viettänyt aikaa nuorien kanssa joskus se voi myös johtua luonteesta. Mutta mitä enemmän vietät aika kavereiden kanssa sitä enemmän opit erilaisia tapoja tutustua ja lähestyä ilman että olet epävarma mutta voihan silloin kun olet viettänyt koko elämänsä ajan samankaltaisien kanssa tuntea olonsa epävarmaksi tuntemattomassa ympäristössä, tarvitaan vain enemmän aikaa sopeutua uuteen ympäristöön ja ihmisiin. Kyky kommunikoida on tärkeä kehittää jo pienestä asti. Mielestäni olen aika sosiaalinen, pystyn samastumaan sen henkilön kanssa. Alussa yritän ymmärtää minkälainen se henkilö niin alussa en ole ikinä oma itseni, mutta kun olen sitten tutustunut henkilöön paremmin pystyn asua ulos kuoresta. Mitä enemmän olemme meidän kaltaisemme kanssa sitä paremmin se taito kehittyy.
6. .Pienestä asti vanhemmat yrittävät antaa lapsilleen suuntauksen elämässä yrittävät opettaan heille asioita mitä itse olivat aikoinaan oppineet omilta vanhemmilta. He antavat lapsille normeja, jokainen perhe kasvattaa lasta omalla tavalla ja lapsi oppii vanhemmilta suurimman osan siitä mitä hän pitää kauniina tai rumina koska lapsilleen tiettyyn ikään saakka vanhemmat ovat idoleita ja he yrittävät matkia heitä kaiken mahdollisin keinoin. Sitten myöhemmin he löytävät omaan idolin tai yrittävät vain oppia enemmän elämastä ja näkemään mitä on kaunis heidän mielestä ja mikä ei ole niin viehettävä. Tietysti ihmisistä välittäminen on meissä kaikissa ja me pidetään huolta sitten meidän lapsista samalla tavalla kuin meidän vanhemmat pitivät huolta meistä, mutta kuitenkin kasvattamme samaan aikaan lasta eri tavalla kehittämällä hänelle toiseenlaista suuntautumista, siitä mitä me pidämme. Esim. kaikki vanhemmat haluavat meidän menevään lukion saadaksen paremman ammattin ja että saisimme kaiken mitä haluamme, mutta eihän monet kysyy haluammeko oikeasti sitä. Yleensä he ajattelevat että meille ei ole viellä kehittyneet ”aivot” ja yrittävät antaa meille paremman suuntautuksen heidän mielestä. Yritän sanoa sen että kasvatus vaikuttaa todella paljon siihen minkäläisiä olemme sitten myöhemmin vaikkei me sitä huomataan mutta teemme monet asiat melkein samalla tavalla kuin meidän vanhemmat. Mutta monet kyvyt ja asiat tulevat meidän luonteesta myös geenien mukana. Jotkut pitävät enemmän ihmisten kanssa olemisessa jotkut taas viihtyvät yksikseen esim keskellä metsää, eläinten parissa, mutta taas herää kysymys että ehkä kasvatus vaikutti sellaiseen ihmiseen joka viihty yksiin ehkä se ei saanut mahdollisuutta olemaan muiden ihmisten lähellä tai ei saanut kavereita. Mutta jokaisella meissä on välittämisen tunteita joka ihmisiä kohtaan tai luontoa kohtaan, mutta se tunne kuitenkin on ja pysyy. Joidenkin ihmisten kasvatus tai jokin sairaus on estänyt sitä tunnetta pääsemästä ulos esim. tapaajat ei tunne mitään välittämistä ihmistä eikä luontoa kohti.
7. . Se tarkoitti sitä että kun ihmiselle sanotaan esim. että jokin lääke parantaa selkäkipua tai jos teemme jokin tanssi liikeen meidän tanssi taidot paranee. Ja kuten ihminen ei tiedä onko se totta se uskoo tietenkin sitä henkilöä joka on sanonut hänelle noin tietenkin jos se asia ei kuulosta absurdilta. Kun eläimet söivät sitä keittoa ja tykkäisivät siitä tosi paljon kilpikonna sanoi että siellä on jokin salainen ainesosa, muttei sitä ei ollut ei ollut eläimet vain pitivät siitä keitosta koska se oli niin hyvää ja kokki oli loistavaa silloin sille aukesi että siinä paperissa jonka tehtävänä oli antaa ihme voimia ei ollut niin ihmeellinen. Se ”ihme voima” oli sinun sisälläsi koko ajan piti vain uskoa siihen että pystyt mihin vain myös voittaa todella vahvaa tiikeriä joka hallitsi Kung Hu:ta täydellisesti. Se paperi vain todisti sen, että jos uskoo johonkin todella paljo niin pystyt ihan mihin vain saadakseen sitä mitä hän todella haluaa.
1. Millaiset asiat kehittävät kykyä ajatella itse? Millaiset asiat estävät sitä? Esiintyykö lukiossa asioita, jotka pikemminkin estävät kuin kehittävät kykyä ajatella itse? Mitä voit itse tehdä, jotta kykysi ajatella itse kehittyisi eikä taantuisi?
2. Miksi olisi tärkeää asettaa arvoja, tavoitteita ja päämääriä?
3. Millaiset asiat kehittävät kykyä soveltaa tietoa ja ratkaista ongelmia? Millaisia mahdollisuuksia tiedon soveltamiseen lukion oppitunnit antavat? Mitä voisit tehdä, jotta oppimisit soveltamaan oppimaasi tietoa?
4. Millaiset asiat kehittävät kykyä hahmottaa kokonaisuuksia? Oletko sinä hyvä hahmottamaan kokonaisuuksia? Mitä voisit tehdä kehittyäksesi tässä taidossa?
5. Miksi kyky kommunikoida ja tehdä yhteistyötä olisi tärkeää? Kuinka hyvin nämä taidot ovat sinulla hallussa? Millaiset asiat kehittävät kykyä kommunikoida ja tehdä yhteistyötä?
6. Millaiset asiat kehittävät muista ihmisistä välittämistä ja luonnosta välittämistä?
7. Mitä Kung fu Panda tarkoittaa sanoessaan, että salaista ainesosaa ei ole?

Hyvää työtä! Olet kirjoittanut varsin laajasti eri aihepiireistä ja käyttänyt hyväksesi kurssilla esiteltyjä käsitteitä ja teorioita. Esittämäsi pohdinnat ovat suurimmaksi osaksi onnistuneita ja kiinnostavia, joskin analyyttisyydessä olisi vielä kehittämistä. Blogissasi kehitellään hyviä esimerkkejä. Esittämäsi johtopäätökset ja kannanotot ovat varsin hyvin perusteltuja.
VastaaPoista