maanantai 4. huhtikuuta 2011

Identtiset kaksoset


Luulisin että vain yksi laivoista on Theseuksen laiva. Se on se laiva jonka hän omistaa, vaikka siinä toisessa laivassa olisi samoja osia se ei kuitenkaan on Theseuksen laiva, se on  oikea Daimonion koska siinä on samoja osia.  Jos vaikka esim. ihminen on mielisairas niin se ei ole enää sama ihminen vaikka hänellä on ”samoja osia” sama ruumis. Hän on ihan omissa maailmoissa silloin eikä hän itse tiedä onko hän vielä olemassa onkohan hänellä vielä se ”minä” tallessa.  Silloin kun joku osta sen toisen laivan niin se on vanha Daimonion laiva muttei se ole enää Theseuksen laiva vaikka siinä on kuitenkin uusia osia. Laiva ei voi sanoo kuuluisaksi  osien perusteella,  merimiehet tekee laivasta kuuluisan ja myös ne teot mitä he olivat tehneet. Jos otetaan esimerkiksi mielisairaan ihmisen niin kun hän ei enää ajattele järkevästi  eikä enää ajattele niin kuin entinen hän.  Näistä tapauksista on tehty myös amerikkalainen sarja.
Drop dead diva
  Ulkonäkökeskeinen mallityttö Deb (Brooke D'Orsay) joutuu auto-onnettomuuteen ja kuolee. Taivaan porteilla Deb vaatii päästä takaisin maan pinnalle jatkaakseen glamourintäyteistä elämäänsä. Toive kyllä toteutuu, mutta ei ihan mallimisun kuvittelemalla tavalla. Deb palaa elävien kirjoihin muodokkaan Janen (Brooke Elliott) vartalossa. Eikä siinä vielä kaikki. Deb saa unohtaa mallinhommat, sillä Jane on ammatiltaan asianajaja. Tiettyjä asioita uudistunut Deb (eli nykyään Jane) ei kuitenkaan pysty jättämään taakseen, kuten keikistelevää missimäistä kävelytyyliään.


Siinä käsitellään minuutta, kun Deb pääsi takaisin hän ei enää ollut omassa kehossa mutta kuitenkin omaa itseni koska hänen henki säilyi. Sen on tosi vaikeaa hänelle hyväksymään uuttaa olomuotoaa, se tarkoittaa että vallaan hänen täytyy muuttua totaalisesti.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Etiikka- sata euroa vai tuhat euroa?


1.Ottaisitko mieluummin sata euroa vai tuhat euroa?
2.Olisitko mieluummin työnjohtaja vai työntekijä?
3.Olisitko mieluummin orjanomistaja vai orja?
Mitä valintojasi yhdistää?

1.Ottaisin varmaan tuhat euroa koska kaikkia haluaa rahaa, mitä enemmän sitä parempi.
2. Itse asiassa, luulisin että olisin mielummin työntekijä, koska työnjohtajalla on enemmän työtä ja stressia. Hänen kohditsuu enemmän vastuuta.
3. Olisin mielummin orjanomistaja koska orjailla on huonompi asema, mutta jos mietitään että eihän kaikki orjaat ovat olleet niin huonossa asemassa joillekin se oli vain tavallista työtä.  
Valintojani yhdistää se että valitsen parhaimpia valintoja.  











Toiminko oikein?


Toiminko oikein jos pelastan ihmisen hukkumasta? 


Tämä kysymys herätti mielenkiintoa koska ensi näkin kaikki sanoisi mietimättä että "kyllä, näin pitäisi toimia", mutta jos mietitään tarkkaan niin ihmisessä on geeneja joissa on DNA:ta joissa on joitakin tavallaan asioita jotka on piilotettu ihmisen alitajuntaa ja kun hän tekee sen,luulet et teki sen oikein vaikka se olikin vain geenit. Jos mietitään biologian kannalta ihminen on evoluution tulos jotta hän pystyisi hengissä tarvitaan lisääntymiskelpoisa kumppaneita ja jos niitä ei ole nii ihmisent kuolee sukupuuttoon, niinpä tämän takia hän yrittää auttaa tai pelastaa jonkun.Ennenkin kun ihmiset asuivat kylyssä he auttoivat toisiaan. Meillä on tässä elämässä normit ja säännöt joita tulisi noudattaa ja meidän on pakko auttaa toista jos hän on pulassa, ainakin näin sanoo säännöt. 


Mutta jos hukkuvan ihmisen elämän polku on jo loppu suoralla, mitä jos tämän ihmisen kuulu kuolla, että esim. joku synty. Ne jotka uskovat siihet että kuoleman jälkeen ihmisen henki siirtyy toiseen ihmiseen tai eiläimeen varmaan ajattelevat että toisen ihmisen pelastaminen saatta häiritä tämän toiminnan. Ehkä tämän takia syntyy esim. kuolleita lapsia. Ei sitä me voidaan tietää. Tai ehkä voi myös olla että tämä on hukkuvan ihmisen syy seuraukseen, että hänen pitää päästä tämän asian yli, että tajuaisi muita tärkeämpiä asioita.  

Dualismi - henkeä ja materiaa.


"The body cannot live without the mind", olen samaa mieltä tämän lauseen kanssa. Ihmistä voidaan kuvitella esim.paperina ja kynänä, paperi ei voi piirtää vain se on vain hyvä meteriaalia mihin voisi piirtä, Kynä voi toisin piirtä paperille ja maalata uskomattomia teoksia josta tekee tämän paperin jotain suurta ei pelkästään että se on valkoinen paperi, silloin puhtaan maalauksista ja piirustuksista eikä vain paperista. Sama pätee myös ihmiseen puhutan ihmisesta yleisesti ei pelkästään hänen aivoista tai kehosta, ihminen on näitä molempia. Uskon siihen että kuoleman jälkeen vaikka ihmisen ruumis ei enää "toimi" henki on kuitenkin olemassa. Tämä tavallaaan tarkoittaa että elämme ikuisesti joissakin muodossa ja että maapallo ei rajota meitä, ja että tämä maailma ei ole ainoaa. Ilman ruumista ihmisen henki ei pysty koskemaan, tuntemaan asioita, ne pystyvät vain ajatteleman eikä henkeä voi nähdä koska se on jotain sisälläsi, sydämessäsi ja avoissasi. Se ei rajoitu vain ihmiseen ruumisen jos puhutaan avoista niin siinä on monta ulottuvuutta, kuin ihminen olisi itse omaa maailma.Ihmisen henki ei ole vain näkymätöntä savua, vaain se sisältää ihmiesen ajattelua,odotuksia elämästä, kysymyksiä,lunteen ja mietintöjö siitä keitä olemme. Kun kuolemme ihminen saa kaikki vastaukset sen kysymyksiin se on mielestäni yksi syy siihen miks henki on olemassa. Ihminen pysty kouleman jälkeen niinkuin katsomaan omaa elämää ja miettimän kenen syytä ka miksi asiat taphtui siten miten tapahtui. Hän pysty paina play nappulaa ja stop nappulaan. Ilman henkeä ruumis ei pystyisi tekemään mitää ilman että ulkopuolinen auttaa. Henki on tavallaan pomo ja se kertoo ruumille mitä tehdään seuraavaksi. Jos otetaan esimerkiksi sellaisia ihmisiä jotkat ovat sairastuneet sellaiseen tautiin ettei pysty itse ajattelemaan tai esim jos joku on koomassa, heidän ruumis toimii mutta he eivät enää ole ihmisä, he eivät pysty kommunikoimaan ja ovat kuin "vihanneksia". Joten elämiseen ainakin tässä maailmassa tarvitaan molempia.

Determinismi- kaikilla asioilla on syynsä!


Luulisin että en ole täysin indeterministien puolella, 50%-50%. Mielestäni kaikilla asioilla on syy ja seuraus. Ajattelen että elämä on kuin seepra musta valkoista, jos ihmisella tapahtuu elämässä koko ajan huonoja asioita ja hän ajattele että "miks mulle taphtuu näin ja onko tämä kaikki karman syytä", (jos se usko karmaan). Mutta loppujen lopuksi se ihminen saa ehkä enemmän tai yhtä paljo kuin menetti. Tarkastellaanpa tällästä tilannetta, meillä on pari joka on seurustellut vuoden, sitten jätkä jättää tytön ilman syytä. Hän vaan sanoo että ei pysty olemaan hän kanssa enää, sitten he eroavat. Tyttö luuli että hän oli elämänsä rakkaus, hän ei pysty olla ajattelematta häntä ja vaipuu masennukseen, tyttö ei pysty elämään enää ilman sitä jätkää vaikka kaikki sanoi että "olet vielä nuori ja sulla on elämää edessä ja löydät toisen jätkän maailmassa on paljo parempiakin jätkiä, hän oli kauhee ihminen ja miksi suret teidän eroa vieläkin, että hän ei välittänyt sinusta yhtään".Tälläiset sanat saan tyttöä vihaiseksi ja samalla hän suree jätkää vielä enemmän, mutta haluaa unohtaa. Hän poistaa kaikki hänen viestit ja yrittää unohtaa kaiken mitä liittyy jätkään. Ajan kuluttua tyttö luulen että hän tuli raskaaksi hän stressaa sitä kokonaisen kuukauden, mutta pelkää tehdä raskaustestin koska ei halua edes ajatella ajatuksesta että hän saisi lapsen ja sen lisääksi isä olisi se jätkä, hän kyllä halusi lapsen muttei nyt kun hän oli nuori. Kerran kun hän käveli kadulla hän näki hänen ex- jätkän joka käveli toisen tytön kanssa, joten lopulta meidän tyttö päättää tehdä raskaustestin että olisi 100% ettei ole raskaana koska ei halua sitä lasta. Tyttö rukoili jumalaa vaikka ei uskokkaan siihen että hän ei olisi raskaana hän ajatteli että jos hän ei tulisi raskaaksi hänen elämänsä paranisi myös hän ajatteli miks hän edes suree jätkää ku se on kerran tehny tosi pahaa ja jätti tyttöa. Heidän parisuhde ei ollut täydellinen ja he riitelivat usein ja kaikki oli jätkän syytä hän vain halusi liikaa. Lopulta tyttö teki sen testin ja se näytti negatiivista. Hän oli niin onnellinen ja kiitti jumalaa (vaikka ei uskoisikkaan siihen). Tämä "raskaus" tilanne näytti tytölle tavallaan elämään, hän ymmärsi sellaisia asioita joita ei olisi ymmärtänyt hän alkoi arvostaa elämää koska tajusin että kun hän oli tosi lähellä kuolemaa halusi tehdä itsemurhan että kuolema on todella lähellä ja pitäisi nauttia elämästä. Joten luulen että tyttö ei olisi aloittanut kunnolla opiskella ja saanut kunnon työpaikkaa ilman tätä meidän tilannetta. Tämä opetti tytölle että hän pysty ja saa parempaa jos haluaa pitäisi vain uskoa. Tälläisi tilaneitta en ole keksinyt päästä vaan monille tutuille on tapahtunut näin. Minullekin on tapahtunut paljon asioita joissa oli syy. Kuvitellaan että ihmisen elämä olisi kuin polku (se on tavallaan meidän tukipolku), jokaiselle syntymästä on piiretty tavallaan polku, polun alussa onihmisen synty ja lopussa kuolemaa. Kasvaessa yleensä vanhemmat piirtävät meille uusia haarapolkuja mitä pitkin kuljemme, se voi olla niiden odotus meidän urasta harrastuksista. Mutta sitten myöhemmin päättämme itse pitäisikö meidän mennä toiseen polkuu vai jäädä siihen omaan, ja kaikki polut yhdistyvät jossain kohdassa jotkut tapahtuma polutkin menävät toisen päälle. En pystyisi kuvittelemaan elämää ilman sitä että tapahtumat olisi riippuvaisi toisistaan. Kyllä ihminen itse voi vaikutta kohtaloon mutta jos mietitään jonkin asia saa ihmisen vaihtaman polkua ja se asia on syy siihen miks hän vaihtoi sitä, sitten jos se valinta oli väärä siitä seuraa seuraus jonka jälkeen palaamme lähtökohtaa missä ihminen miettii mitä hän teki väärin, sitten jokin toinen asia saa hänet taas miettimään asioita ja vaihtamaan taas suunta. 

Muna vai Kana?



1.Oliko kännykkää olemassa ennen kuin se keksittiin? 
 Jos ajattelemme kunnolla niin se oli kyllä olemassa mutta eri muodossa. Mitä kännykkä on, se on laite millä me voidaan puhua/kommunikoida ihmisen kanssa. Ennenkin ihmiset puhuivat toisilleen livenä tai vanhalla puhelimella. Kännykkä vain helpottaa meidän elämää, meidän ei tarvitse esim. mennä kaverille vain kysyäkseen pääsekö se ulos ja jos se vastaa kielteisesti niin joudut menemään kotiin mutta kännykällä voit soittaa sinne ollessaan kotona eikä tarvitse raahautua sinne. Kännykän pääominaisuus on se että sen kautta voi puhua joten tavallaan se oli jo olemassa sinne vain lisättiin erilaisia muita viihteitä esim. pelejä ja musiikkia tämä kaikki tekee kännykästä kännykkään. Joku vain osasi helpottaa meidän elämä ja keksi kännykän.


2.Millä tavalla sinä olet olemassa?
  Olen elävä olento ja olen olemassa. Pystyn ajatella ja kommunikoida ihmisten kanssa ilman että joku auttaa minua. Myös olen itsenäinen olento. Olen olemassa siten että, olen jossain asemassa tällä planeetalla. Esim. Kasvi se on myös olemassa mutta erilaisella tavalla. Se pystyy vain yhteyttää ja on paikalla eikä liiku. Se saa kaikki ravintoaineet ei liikumalla mutta ihminen on paljon monimutaisempi. Että hän tunsi olevansa olemassa hän tarvitsee ei pelkästään ruokaa ja vettä selviytäkseen mutta myös kavereita hänen pitää ylläpitää myös omaa henkistä terveyttä.


3.Kumpi oli ensin, muna vai kana? 
 Mielestäni muna oli ensin koska munasta kehittyy kana. Ei voi olla että kana oli jo kehittynyt kuin tyhjästä. Esim. Ei ihminen voi syntyä jo täyskasvuisena tai ilmestyä kuin tyhjästä, hän tarvitsee aikaa kehitykseen.


4.Kuinka kauan sinä olet ollut olemassa?

5.Koska ihmisen elämä alkaa? Onko olemassa jokin alkuhetki? Miten asia liittyy abortti-lainsäädäntöön?

4-5. Olin ollut olemassa siitä lähtien kun minun sydän alkoi toimia. Olen ollut olemassa jo 17,5 vuotta. Vaikkei tajuisikaan mitään äidin mahassa silti olin olemassa ja jo osaa tätä maailmaa. Silloin kun ihminen syntyy hän alkaa hengittää monet pitää sen alkuhetkenä muttei se ole. Mahassa lapsi jo tunnistaa äidin äänen ja myös tuntee kaiken jos äiti stressaan niin se voi aiheuttaa lapsellekin stressin. Aborttia ei voi tehdä silloin kuin lapselle on kehittynyt jo omat sisäelimet ja hänen sydän alkoi pumpata verta. Lapsi on silloin olemassa eli tavallaan se on ihan kuin olisi tappanut ihmisen. 









Filosofia




1   1.  Kuin ihminen ei ole riippuvainen kenestäkään eikä ketään ole vieressä komentamassa silloin hänen pitää itse huolehtia itsestään ja ajatella mitä on parasta hänelle. Myös ajatusten kykyyn vaikuttaa ympäristö, jos ympäristö on monimutkainen esim. joku suuri kaupunki, New York silloin ihmisellä on tarpeeksi haasteita ja hänen pitää ajatella miten niistä selvitään. Mitä enemmän ihminen oppi sitä enemmän se ajattelee opituisista asioista, erityisesti jos koulussa on kiinnostunut jostakin kouluainesta siitä halutaan tietää enemmän ja halutaan saada lisää tietoa siitä silloin ajatellaan itse, että meidän pitää oppia tulevaisuutta varten ja myös että vain se aine kiinnostaa. Mielestäni suurimmaksi osaksi kykyyn ajatella vaikuttavat vanhemmat, jos he osoittavat lapsilleen pienestä asti että heidän puolesta päätetään kaiken niin lapsia ei enää huvita ajatella itse koska vanhemmat voivat sitä tehdä niiden puolesta. Kyllä joskus pitäisi näyttää lapsilleen esimerkkiä esim. kun haluavat lelun jonka he eivät tarvitse niille pitäisi selittää miksi he eivät sitä tarvitse eikä vaan kieltää ostamasta. Jotkut vanhemmat antavat vain viikkorahaa ja lapset saavat tuhlata niitä mihin haluaa silloin he ajattelee että heillä ei ole hirveesti rahaa tuhlattavaksi ja niiden pitäisi ostaa vain se mitä he haluavat muttei mitään ylimääräistä, mutta ilman vanhempien opastusta eivät lapset pärjää raha asioissa. Mielestäni lukio on siinänsä tälläinen paikka missä jokainen asia vaati suunnittelua ja ajattelua tulevaisuutta varten. Kaikki mitä opiskelemme lukion aikana auttaa meitä myöhemmin.  Lukiossa ei enää tarvitse lukea niitä aineita mistä emme pidä mutta meidän pitää ajatella itse mistä esim. aineesta otetaan lisää kursseja ja mitä ainetta tulemme tarvitsemaan tulevaisuuden ammatissa. Tavallaan ajattelemme koko ajan jokaisen minuutin mitä teemme seuraavaksi. Ajattelemisessa ei voi olla vääriä tapoja ajatella tai joitakin meidän ajattelevista asioista on väärin. Kaikki ajattelu on sallittua ratkaiseva tekijä on se että mitä tehdään meidän ajatteluille, ideoille joskus päähän tulee hyviä ideoita mutta me joko ei jaksetaan toteuttaa niitä tai yksinkertaisesti pelätään erottua joukosta. Kaikki meidän teot  olivat ennen sitä meidän aivoissa, ajatuksissa. Me oppimme virheistä joten ei tarvitse yhden VÄÄRÄN teon takia pelkää toteuttamaan muita ajatteluita, ideoita.  Tämä voi myös rajoittaa kykyä ajatella. Minun kykyni ajatella itse paranisi jos muuttaisin pois kotoa asumaan yksin, saisin silloin enemmän vapautta ja saisin ajatella itse  ja vastaa omista teoista.
2.   2.  Ilmantavoitteita ja päämäärä ihminen ei olisi ihminen, sillä hänellä ei olisi syytä elää. Hän ei pyrki toteuttamaan omia unelmia ja tavoitteita koska hänellä ei ole niitä. Hän asuisi ikään kuin tyhjiössä tai jossain labyrintissä tai tien keskellä josta lähtee pieniä polkuja ja nuolia eri suuntiin vaikka hänellä on paljon polkuja ja valinnanvaraa minne mennä sillä hän ei voi kuitenkaan päättää mitä tekee/millaisen polun ottaisi . Vaikka ihmisellä ei olisi päämäärä tai olisi enemmän vaihtoehtoja kuin yksi pitää etukäteen tehdä tavoitteita. Ihminen on itse ajattelevan olento syntyessä lähtien. Pienestä asti lapsi alkaa hyödentämään tietoa jonka hän saa tietää, hän on ikään kuin kukka joka etsii aurinkoa kasvakseen siihen suuntaan. Lapsi etsi omaa idolinsa, ennen se oli ehdottomasti vahemmat mutta nykyään lapset oppivat  ”juttuja” myös televisiosta ja internetista kaikki ne tiedot mitä he saavat tietää ovat huonoja heille. Kasvaessa lapsen mieli, tavoitteet ja päämäärät muuttu, tai vaikkapa jos on päättänyt että menee johonkin ammattiin esim:eläinlääkäriksi pienenä mutta ajan myötä mieli muuttu ja sitten se nuori ei halukkaan enää pyrkiä siihen ammattiin ja hänelle jää tyhjiö päähän hän ajattele että tulevaisuus on ihan mahdotonta kuvitella koska ei tiedä mitä tekee (jos ei kyllä tulee ennen sitä mitään vaihtoehtoja ammatista, koska kouluissa esitetään ja ehdotetaan paljon erilaisia ja mielenkiintoisia ammatteja) mutta kuitenkin hänelle ja tavoitteet esim. lukiossa jos ei ole päättänyt mitä halua opiskella tai kirjoittaa, hänelle jää kuitenkin se tavoite että  pitää kuitenkin käydä lukiota loppuun asti. Kaikille ei näy tulevaisuus kuin se olisi lautasella jotkut tarvitsee aikaa miettiäkseen toisin kuin jotkut tarvitsevat suunnittelua ”little by little” kohdasta kohtaa. Nuorina ei tarvitsekaan tietää mitä tekee eläkkeen asti koska tulee aina uusia mahdollisuuksia ja on paljon vielä sellaista mitä me emme tiedä. Jokaisella meistä on joko ollut arvoja ja tavoitteita tai ollaan nyt miettimisen vaiheessa, mutta jokaisen tietää mitä halua elämästä tai jos ei vielä tarkalleen tiedä se voisi johtua siitä että on liian rajoittava ympäristö ja sinä itse et ajattele mitä haluaa sinua pakotetaan johonkin eikä sinä ehti miettiä mitä SINÄ ITSE haluat. Jokainen meistä valitsee oman polun jonka hänen sitten pitäisi kulkea loppuun mutta ei pitäsisi unohtaa että se meidän polku ei ole lyöty lukkoon ja siitä myös aina lähtee muita pieniä polkua joista pystymme valitsemaan minne mennään meillä on aina ollut ei tulee olemaan valinnanvaraa jokaisessa asiassa. Me emme vain ajattele sitä noin, mietitään että se asia tai ongelma ei ratkea millään silloin meille tulle paniikki ja meidän aivot menevät ikään kuin pieneen suljetun laatikkoon josta on vain yksi uloskäynti mutta eihän se mene niin. Vain me itse piirrämme rajan itsellemme, kukaan ei voi rajoittaa meitä voimme vaikka lentää kuuhun tai tehdä jotain hullua kunhan meillä riita innostuta siihen …Kaikki on mahdollista!
3.    . Ensinäkin pitäisi haluta oppia jotain ilman sitä ei pysyy oppimaan mitään. Tarvitaan jonkun päämäärän mihin voi pyrkiä ja  toteuttamaan omaa unelmansa ja kaikilla on tietty erilaiset päämäärät mutta usein niihin liittyy rahat ja rahojen saantiin tarvitaan tietoa ja ammattia, mutta joskus ihmiset tajuavat sen aika myöhään. Mitä enemmän opiskelija saa tietää sitä enemmän hän haluaisi oppia siitä aiheesta. Pakottaminen opiskeluun ei teho niin paljon kuin oma halu. Ongelmien ratkaisemisessa auttaa ympäristö. Jos on kasvanut haastavassa ympäristössä missä sinun piti ajatella omilla aivoilla se auttaa tietojen soveltamisessa sinun on sitten helppo oppia tietty asia. Tunneilla pitäisi tehdä siten että opitaan asiat erilaisilla tavoilla, ei esimerkiksi koko ajan kirjoitetaan vain muistinpanoja vain käytetään muita erilaisia menetelmiä oppimiseen, koska ei kaikki oppilaat oppivat niin hyviin asian kirjoittamalla. Opettajien pitäisi enemmän ajatella mitä on oppilaalle parasta ja kurssin alussa kysyä mitä erilaisia menetelmiä oppilaat haluavat käyttää kurssin aikana.
4.     Kiinnostus voi mielestäni kehittää hahmottamaan kokonaisuuksia. Jos jokin kokonaisuus kiinnostaa sinä ajattelet enemmän siihen  liittyvistä jutuista. Jos se ei kiinnostaa yhtään ii ei se asia tule ajatelleeksi. Mitä enemmän ajatellemme ja mietimme sitä enemmän meidän muisti ja kyvyt hahmottamaan kokonaisuuksia kehittyy. Sama asia jos käyt kuntosalilla niin sinulle kehittyy hyvä kunto ja lihakset, jos haluat enemmän lihaksia pitäisi käydä kuntosalilla enemmän, mutta jos et enää käy siellä ollenkaan lihakset aikanaan häviää, ei kokonaan mutta suurin osa häviää. Sama juttu tapahtuu myös aivoissa, jos haluamme ylläpitää muistia ja ajattelu kykyä pitäisi ajatella asioista, monimutkaisista jutuista muttei kaikki sitä tee koska joidenkin mielestä ajattelu on turhaa. On olemassa paljon sellaisia kysymyksiä joihin ei ole vielä löydetty vastauksia niin ihmiset luulee että ei niitä tarvitsee pohtia koska jos muut eivät löytäneet niin en minäkään löydä. Mutta joskus on hyväksi pohtia asioita. Minä olen aika hyvä pohtimaan kokonaisuuksia mutten kyllä aina jaksa sitä tehdä.
5.     Ihmiset ovat kehittyneet apinasta ja apinat elivät aina ryhmissä  selviytyäkseen, jos apinan olisi jostain syystä jätetty yksin ja ryhmä lähtisi pois niin se apina ei välttämättä selviytyisi yksinään. Vaikka ihmisellä on nyt paljon erilaisia välineitä käytössä viihdytykseen ja ei nykyään ole paljon vaara mistä se ei selvisi yksinään kuitenkin hän tarvitsee muita samankaltaisia. Ihmisen pitäisi tuntea että hän kuuluu johonkin ryhmään eikä hän ole ainoa. Jokaisella on kaverit ja perhe missä hän voi keskustella asioista, oppia jotain uutta ja kertoa huolia. Ei kaikki meistä osaa kommunikoida muiden kanssa syy voi olla se ettei ne ole hirveästi viettänyt aikaa nuorien kanssa joskus se voi myös johtua luonteesta. Mutta mitä enemmän vietät aika kavereiden kanssa sitä enemmän opit erilaisia tapoja tutustua ja lähestyä ilman että olet epävarma mutta voihan silloin kun olet viettänyt koko elämänsä ajan samankaltaisien kanssa tuntea olonsa epävarmaksi tuntemattomassa ympäristössä, tarvitaan vain enemmän aikaa sopeutua uuteen ympäristöön ja ihmisiin. Kyky kommunikoida on tärkeä kehittää jo pienestä asti. Mielestäni olen aika sosiaalinen, pystyn samastumaan sen henkilön kanssa. Alussa yritän ymmärtää minkälainen se henkilö niin alussa en ole ikinä oma itseni, mutta kun olen sitten tutustunut henkilöön paremmin pystyn asua ulos kuoresta. Mitä enemmän olemme meidän kaltaisemme kanssa sitä paremmin se taito kehittyy.
6.    .Pienestä asti vanhemmat yrittävät antaa lapsilleen suuntauksen elämässä yrittävät opettaan heille asioita mitä itse olivat aikoinaan oppineet omilta vanhemmilta. He antavat lapsille normeja, jokainen perhe kasvattaa lasta omalla tavalla ja lapsi oppii vanhemmilta suurimman osan siitä mitä hän pitää kauniina tai rumina koska lapsilleen tiettyyn ikään saakka vanhemmat ovat idoleita ja he yrittävät matkia heitä kaiken mahdollisin keinoin. Sitten myöhemmin he löytävät omaan idolin tai yrittävät vain oppia enemmän elämastä ja näkemään mitä on kaunis heidän mielestä ja mikä ei ole niin viehettävä. Tietysti ihmisistä välittäminen on meissä kaikissa ja me pidetään huolta sitten meidän lapsista samalla tavalla kuin meidän vanhemmat pitivät huolta meistä, mutta kuitenkin kasvattamme samaan aikaan lasta eri tavalla kehittämällä hänelle toiseenlaista suuntautumista, siitä mitä me pidämme. Esim. kaikki vanhemmat haluavat meidän menevään lukion saadaksen paremman ammattin ja että saisimme kaiken mitä haluamme, mutta eihän monet kysyy haluammeko oikeasti sitä. Yleensä he ajattelevat että meille ei ole viellä kehittyneet ”aivot” ja yrittävät antaa meille paremman suuntautuksen heidän mielestä.  Yritän sanoa sen että kasvatus vaikuttaa todella paljon siihen minkäläisiä olemme sitten myöhemmin vaikkei me sitä huomataan mutta teemme monet asiat melkein samalla tavalla kuin meidän vanhemmat. Mutta monet kyvyt ja asiat tulevat meidän luonteesta myös geenien mukana. Jotkut pitävät enemmän ihmisten kanssa olemisessa jotkut  taas viihtyvät yksikseen esim keskellä metsää, eläinten parissa, mutta taas herää kysymys että ehkä kasvatus vaikutti sellaiseen ihmiseen joka viihty yksiin ehkä se ei saanut mahdollisuutta olemaan muiden ihmisten lähellä tai ei saanut kavereita. Mutta jokaisella meissä on välittämisen tunteita joka ihmisiä kohtaan tai luontoa kohtaan, mutta se tunne kuitenkin on ja pysyy. Joidenkin ihmisten kasvatus tai jokin sairaus on estänyt sitä tunnetta pääsemästä ulos esim. tapaajat ei tunne mitään välittämistä ihmistä eikä luontoa kohti.
7.   . Se tarkoitti sitä että kun ihmiselle sanotaan esim. että jokin lääke parantaa selkäkipua tai jos teemme jokin tanssi liikeen meidän tanssi taidot paranee. Ja kuten ihminen ei tiedä onko se totta se uskoo tietenkin sitä henkilöä joka on sanonut hänelle noin tietenkin jos se asia ei kuulosta absurdilta.  Kun eläimet söivät sitä keittoa ja tykkäisivät siitä tosi paljon kilpikonna sanoi että siellä on jokin salainen ainesosa, muttei sitä ei ollut ei ollut eläimet vain pitivät siitä keitosta koska se oli niin hyvää ja kokki oli loistavaa silloin sille aukesi että siinä  paperissa jonka tehtävänä oli antaa ihme voimia ei ollut niin ihmeellinen. Se ”ihme voima” oli sinun sisälläsi koko ajan piti vain uskoa siihen että pystyt mihin vain myös voittaa todella vahvaa tiikeriä joka hallitsi Kung Hu:ta täydellisesti. Se paperi vain todisti sen, että jos uskoo johonkin todella paljo niin pystyt ihan mihin vain saadakseen sitä mitä hän todella haluaa.



1.     Millaiset asiat kehittävät kykyä ajatella itse? Millaiset asiat estävät sitä? Esiintyykö lukiossa asioita, jotka pikemminkin estävät kuin kehittävät kykyä ajatella itse? Mitä voit itse tehdä, jotta kykysi ajatella itse kehittyisi eikä taantuisi?
2.     Miksi olisi tärkeää asettaa arvoja, tavoitteita ja päämääriä?
3.     Millaiset asiat kehittävät kykyä soveltaa tietoa ja ratkaista ongelmia? Millaisia mahdollisuuksia tiedon soveltamiseen lukion oppitunnit antavat? Mitä voisit tehdä, jotta oppimisit soveltamaan oppimaasi tietoa?
4.     Millaiset asiat kehittävät kykyä hahmottaa kokonaisuuksia? Oletko sinä hyvä hahmottamaan kokonaisuuksia? Mitä voisit tehdä kehittyäksesi tässä taidossa?
5.     Miksi kyky kommunikoida ja tehdä yhteistyötä olisi tärkeää? Kuinka hyvin nämä taidot ovat sinulla hallussa? Millaiset asiat kehittävät kykyä kommunikoida ja tehdä yhteistyötä?
6.     Millaiset asiat kehittävät muista ihmisistä välittämistä ja luonnosta välittämistä?
7.     Mitä Kung fu Panda tarkoittaa sanoessaan, että salaista ainesosaa ei ole?